Musiikkileikkikoulussa lapset tutustuvat musiikin maailmaan elämyksellisen ja kokonaisvaltaisen kokemisen kautta. Tavoitteena on nauttia musiikin tekemisestä ja sen tuomasta ilosta sekä herättää myönteinen asenne musiikkiin. Musiikkileikkikoulu antaa hyvän perustan myös mahdollisille tuleville soitto-opinnoille. TOIMINNAN TEHTÄVIÄ JA TAVOITTEITA - herättää kiinnostus laulmiseen ja soittamiseen - musiikillisen ja musikaalisen ilmaisutaidon kehittäminen - musiikin tiedollisten ja taidollisten valmiuksien luominen ja kehittäminen - sosiaalisen ja emotionaalisen kehityksen tukeminen SISÄLTÖ JA TYÖTAVAT Opetuksen sisältö koostuu dynamiikan, sointivärin, rytmin/tempon, melodian, harmonian ja muodon alkeiden opettamisesta. Musiikkileikkikoulun työtapoina käytetään laulamista, loruilemista, musiikkiliikuntaa, soittamista ja musiikin kuuntelemista. Myös taiteiden välinen integrointi liittyy varhaisiän musiikkikasvatukseen mm. kirjallisuuden, kuvataiteiden ja nukketeatterin työtapoja musiikkiin yhdistämällä. Musiikkimateriaalina käytetään sekä perinteisiä että uusia lastenlauluja, klassista musiikkia sekä kansanmusiikkia. Musiikkileikkikoulun laajaan soitinvalikoimaan kuuluvat: rytmisoittimet (kapulat, marakassit, tamburiinit, symbaalit, kulkuset, quirot, triangelit, kastanjetit jne.), rummut (käsi-, kehärummut, djemberumpu) laattasoittimet (ksylofonit, metallofonit, kellopelit) viisikielinen kantele ja nokkahuilu RYHMÄJAOT JA TUNNIN PITUUS Ryhmät on jaettu ikävuosittain ja opetuksessa otetaan huomioon lasten yleisen ja musiikillisen kehityksen eri vaiheet. Perheryhmät (yhdessä aikuisen kanssa) vauvaryhmät: opetusta 40 min. 1-vuotiaat ja 2-vuotiaat: opetusta 40 min. Musiikkileikkikouluryhmät (itsenäisesti käyvien lasten ryhmät) 3-vuotiaat: opetusta 45 min. 4-vuotiaat: opetusta 45 min. Musiikkileikkikoulu - alkava soittoryhmä 5-vuotiaat: opetusta 45 min. Soitinvalmennus 1 6-vuotiaat: opetusta 45 min./30 min. ryhmänkoosta riippuen. Soitinvalmennuslaisten tuntiin kuuluu 5-kielisen kanteleen sekä nokkahuilun alkeiden opetus. Oppilaiden tulee hankkia oma saksalaisotteinen sopraanonokkahuilu (n. 7 euroa). Soittomusiikkileikkikoulussa tutustutaan myös laattasoittimiin ja pianonsoittoon sekä opetellaan musiikin perusteita, mm. nuotteja ja rytmejä. Soitinvalmennus 2 7-vuotiaat: opetusta 45 min./30 min. Soitinvalmennus 3 8 -vuotiaat: opetusta 45 min./30 min. Lukujärjestys (linkki) Opettajat: Pia- Maria Björkman Nina Mickelson Lukukausimaksut 100 € 45 min. 88 € 40 min. 78 € 30 min. Sisaralennus -20% Vapaapaikat Yhteystiedot |
|---|
![]() |
Plats: - Pargas - St. Karins - Kimito |
| Tillbaka till kurslistan |

