ArkipelagMusiikkiKemiönsaari TanssiParainen TanssiKaarina Tanssi

Onni hukassa -satukonsertti hurmaa nyt Kaarinassa ja Turussa

Musiikkiopisto Arkipelagin rakastettu suurtuotanto Onni hukassa saa uuden, iloisen version keväällä 2026. Kemiönsaarella ensi-iltansa saanut sydämellinen satukonsertti nähdään nyt Kaarinassa ja Turussa – entistä suurempana ja uusien nuorten esiintyjien voimin.

Tarina ja ammattiesiintyjät säilyvät, mutta lavalle nousee yhteensä yli 60 uutta lasta ja nuorta Kaarinasta ja Paraisilta. Lisäksi teos saa kokonaan uudet tanssikoreografiat, jotka tuovat tuttuun satumaailmaan raikkaan ja energisen ilmeen. Jokainen esitysversio on ainutlaatuinen – juuri näiden nuorten näköinen.

Ensimmäinen tuotanto kiersi Kemiönsaaren lisäksi Paraisilla ja Vantaalla ja sai yleisöltä kiitosta hauskasta tarinastaan ja monitaiteisesta toteutuksestaan. Nyt satukonsertin taika koetaan Kaarina-salissa sekä Turun Sigyn-salissa, jossa esitys toteutetaan yhteistyössä Lasten musiikkijuhlien kanssa.

Onnen jäljillä

Koko perheen kaksikielinen (suomi/ruotsi) satukonsertti yhdistää musiikin, tanssin, teatterin ja sirkustaiteen. Tarinan sydämessä sykkii ajatus onnesta: mistä se löytyy – ja voisiko se sittenkin hiipiä luoksemme silloin, kun teemme ja koemme asioita yhdessä?

Tarinaa vie eteenpäin hurmaava esiintyjäkaarti: Klovni OHO (Karoliina Nordin), tirehtööri Tipparsson (Sofianna Salmi) sekä Varjo (Pauliina Vesslin).

Musiikin taikaa luo Arkipelagin soitonopettajista koostuva orkesteri yhdessä 27 soitinoppilaan kanssa. Lisäksi 36 tanssioppilasta vie katsojat satumaailmaan uusien koreografioiden siivittämänä.

Uuden version koreografiat ovat luoneet Arkipelagin tanssinopettajat Katariina Gonzalez ja Hanna-Riikka Nordman. He kuvaavat projektia hienoksi mahdollisuudeksi oppilaille:

– Tanssioppilaat saavat ainutlaatuisen kokemuksen yhteistyöstä liveorkesterin ja ammattinäyttelijöiden kanssa. Monille, jotka haaveilevat tanssijan ammatista, tämä projekti tarjoaa todellisen kuvan siitä, millaista on tehdä töitä muusikoiden ja esiintyjien kanssa, Nordman kertoo.

Koreografioita on työstetty viime syksystä saakka ja oppilaat ovat lähteneet innokkaasti mukaan projektiin.

– Odotan kovasti yhteisharjoituksia, jolloin nuorimmatkin oppilaat pääsevät kokemaan ja näkemään mitä varten tanssisalissa on harjoiteltu ahkerasti. Pukuharjoitukset tuovat lisäpuhtia jo tuttuihin askeleisiin, Katariina Gonzalez sanoo.

Vaikka yhteisharjoitus- ja esityspäivät ovat pitkiä, tanssinopettajat uskovat teatterin taian tekevän tehtävänsä ja projektista jäävän tärkeitä muistoja sekä esiintyjille että katsojille.

Kitaransoitonopettaja Riikka Tirronen oli mukana myös teoksen aiemmassa versiossa.

– On todella mukavaa päästä uudelleen kokoamaan Onni hukassa-teosta. Viime vuonna kemiönsaarelaisten kanssa toteutetusta esityksestä jäi vain positiivisia muistoja. Oppilaat pistivät kaiken osaamisensa peliin ja yhteisöllisyyden tunne oli mahtava, Tirronen kertoo.

– Kaarinalaisten oppilaiden kanssa palapeliin on tullut mukaan pieniä uusia sävyjä. On ollut hienoa yhdessä oppilaiden kanssa muokata soittostemmoja juuri heille sopiviksi. Oppilaat ovat tunteneet tulevansa kuulluiksi, mikä lisää motivaatiota ja innostusta. Tämä projekti on hieno tapa yhdistää eri taiteenaloja, Tirronen lisää.

Satukonsertin on käsikirjoittanut ja ohjannut Milla Rauma. Musiikin sovituksesta vastaavat Samuli Jokinen ja Samuli Paavilainen.

Esitysten toteutusta ovat tukeneet Stiftelsen Brita Maria Renlunds minne ja Eugène, Elisabeth och Birgit Nygréns stiftelse.

 

Onni hukassa -satukonsertti

Hupsis! Tirehtööri Tipparsson lupasi äidilleen pitää huolta sirkuspoika Onnista – mutta missä Onni on? Myös Klovni OHO tuntee olonsa perin onnettomaksi ja Varjo hiipii kaksikon mukana – ehkä hänkin vielä rohkaistuu astumaan esiin. Löytyisikö onni yhdessä etsimällä?

Esitykset

To 19.3.2026 klo 18, Kaarina-sali, Kaarina (huom. ennakkovaraus, esitys on täyteenbuukattu)
Pe 20.3.2026 klo 18, Sigyn-sali, Turku

Vapaa pääsy
Kesto 45 min.