Tanssin ja taitoluistelun taikaa
Juonellinen koko perheen tanssi-taitoluisteluelokuva sisältää jännittäviä käänteitä ja lämmintä sisarrakkautta. Elokuvassa puhutaan suomea ja ruotsia. Musiikkiopisto Arkipelagin ja ParSport Taitoluistelun yhteishanke. Elokuvassa nähdään yhteensä n. 200 tanssioppilasta ja 50 luistelijaa. (1h 31min)
Tarina
”Olipa kerran maa jossa talvisin oli paljon sädehtivää lunta ja jäätä, jossa lapset pystyivät leikkimään, hiihtämään ja luistelemaan. Kaunista valtakuntaa hallitsivat lempeä kuningas ja kuningatar. He olivat hyvin onnellisia ja ylpeitä ihanista tyttäristään. Viisi prinsessaa olivat nimeltään Maa, Ilma, Vesi, Tuli ja Empatia.”
Ilmalla on erityinen voima, mutta vaikeuksia hallita sitä, minkä johdosta hänet kaikkien suruksi erotetaan siskoistaan. Toinenkin tragedia kohtaa prinsessoja jo nuorella iällä: Vanhemmat hukkuvat laivaonnettomuudessa. Kun siskokset ovat kasvaneet isommaksi, he kohtaavat jälleen. Heidän kunniakseen järjestetään hienot juhlat, joihin ilmestyy myös tyyppi, joka vaikuttaa ensin supersiistiltä, mutta osoittautuukin aikamoiseksi roskaajaksi. Moinen roskaus ärsyttää Ilmaa. Osaako hän vieläkään hallita suuttumuksesta yli äyräiden leiskahtavaa kykyään? Löytävätkö muut prinsessat itsestään voimia, joilla auttaa siskoaan?
Juoni on saanut inspiraationsa Frozen-elokuvasta ja Jääkuningatar-sadusta ja sen teemana on ympäristönsuojelu.
Katso elokuva
Liput 10 €, Lippuvaraukset: 044 292 1508 tai kansli2@arkipelagmusik.fi.
Musiikkiopisto Arkipelag ja ParSport Taitoluistelu yhdistivät voimansa ja suunnittelivat ja toteuttivat tanssia ja taitoluistelua sisältävän hankkeen vuosina 2019–2021. Koronan vuoksi peruntuneesta esityksestä tehtiin yleisötapahtuman sijaan Viides sisar -niminen tanssi-taitoluisteluelokuva.
Kiitämme hanketta tukeneita
Svenska kulturfonden
Stiftelsen Martha och Albin Löfgrens kulturfond
Understödstiftelsen för Arbetets Vänner
Konstsamfundet
Turun ja Paraisten Aktiasäätiö
Partel