Jokaisen muusikon mielestä oma soitin on paras. Soitinkisa-juttusarjassa asetetaan vastakkain kaksi soitinta ja Musiikkiopisto Arkipelagin opettajat pääsevät kehumaan oman soittimensa parhaita puolia oikein luvan kanssa.
Arkipelagin piano-opettaja Saana Iljin aloitti soittoharrastuksen lapsena vanhempien aloitteesta. Harrastus jatkui lapsuus- ja nuoruusiän, musiikkiopiston C-kurssiin asti.
– Siihen saakka soittaminen oli pelkkä harrastus, mutta siinä kohtaa minulle valkeni, että haluan siitä ammatin. Olin päässyt jo niin pitkälle, etten voinut olla enää tekemättäkään sitä.
Saana valmistui Turun konservatoriosta muusikoksi ja ammattikorkeakoulusta musiikkipedagogiksi. Hän suoritti Turun Musiikkiakatemiassa myös solistiset erikoistumisopinnot ja pianonsoiton A-tutkinnon. Myöhemmin Saana kävi vielä musiikkipedagogin ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon Tampereen ammattikorkeakoulussa.
– Musiikissa innostun klassisesta musiikista, siinä saa olla tekemisissä korkeamman, ihmisyyden ylittävän kauneuden kanssa, Saana pohtii.
Arkipelagin urkuopettaja Tomi Satomaan isä oli kanttori, ja musiikki oli kotona lähellä. Tomi alkoi soittaa pianoa 7-vuotiaana. 14-vuotiaana hän pääsi kokeilemaan urkuja Espoossa Olarin kirkossa.
– Kirkko ja urut olivat Olarissa korkeat, ja se tunne, että saa hallita niin suurta soitinta tuntui mahtavalta. Urkujensoitto vei mennessään saman tien, Tomi kertoo.
Piano on kuitenkin kulkenut koko ajan urkujen rinnalla. Tomilla on kanttorin virka Liedon seurakunnassa. Hän on valmistunut sekä kirkkomusiikin osastolta että solistiselta osastolta Sibelius-Akatemiasta. Kanttorin töitä hän on tehnyt yksittäisinä keikkoina jo 15-vuotiaasta saakka, virkatyönä 10 vuotta. Soitonopettajana hän on toiminut myös noin kymmenen vuoden ajan.
– Koen tärkeäksi yrittää antaa soittamisen kautta jotain hyvää: iloa, lohtua tai toivoa. Oli se sitten virkatyössä, konsertoimassa tai opettamassa, fokus on sama, vaikka itse työt ovat eri tyyppisiä. Musiikilla on niin valtava voima, Tomi pohtii.
Millaisia soittimia piano ja urut sitten ovat, ja mitkä ovat niiden erot?
Saana: Pianossa on kaunis, kuulas ja ilmaisuvoimainen ääni. Sillä voi soittaa monenlaisissa tiloissa ja kokoonpanoissa ja hyvin erilaisia musiikkityylejä.
Tomi: Urkujen volyymissä ja äänen väreissä skaala on mielettömän paljon suurempi kuin pianossa.Uruissa on mukavaa se, että niissä pystyy vaihtelemaan äänikertoja, millä saa variaatiota hyvin vaatimattomaankin kappaleeseen. Apulaitteilla saadaan aikaan isoja efektejä aika helpolla. Osaa urkuoppilaista kiehtoo juuri urkujen teknisyys. Esimerkiksi Martinkirkon urkujen sisään voi mennä. Siellä on kolme huonetta.
Saana: Se tekeekin merkittävän eron urkujen ja pianon hintaan. Yksittäinen perhe pystyy ostamaan pianon kotiharjoittelua varten ja huollattamaan sitä.
Tomi: Urkujen kohdalla kotisoittimeksi voi ostaa digiurut, käytettynä sellaiset maksavat joitakin tuhansia euroja. Se on saman verran kuin akustinen kotipiano.
Saana: Piano on muutenkin helpommin saavutettavissa. Sellainen löytyy useimmista konserttitiloista.
Tomi: Urut ei välttämättä ole hengellinen soitin, mutta se on käytännön syistä kirkoissa. Suomessa kirkkojen lisäksi urut löytyvät Finlandia-talosta ja Sibeliustalosta ja pian myös Musiikkitalosta. On sävelletty paljon urkumusiikkia, joka ei ole hengellistä.
Saana: Piano on aloittelijalle helpompi hahmottaa, kun on vain yksi koskettimisto. Uruissa on yleensä 2-3 koskettimistoa.
Tomi: Suurin ero urkujen ja pianon välillä on, että urkuja saa soittaa myös jaloilla. Usein oppilaat aloittavat pianolla. Silloin kun itse opiskelin, oli pakollista tehdä yhtä aikaa piano- ja urkututkinto, mikä oli todella isotöistä. Mielestäni sen ei kuitenkaan ole pakko olla niin, vaan urkuja voi tosiasiassa soittaa jo hyvinkin pieni oppilas. Paraisten kirkon urkuihin tehtiin Suomen ensimmäinen lastenjalkio, jonka avulla pienemmät yltävät polkimiin. Lisäksi tein kollegan kanssa Sulasolin julkaiseman Suomalainen urkukoulu lapsille -kirjan, joten lapsille löytyy nyt myös nuottimateriaalia.
Saana: Uruissa kosketuksella ei pysty vaikuttamaan äänen voimakkuuteen. Pianossa jokaisen painalluksen kohdalla voi valita millä volyymillä sen äänen haluaa soittaa. Pianossa on hyvin inhimillinen ääni, vaikka se onkin koneisto. Soittaja pystyy vaikuttamaan ääneen hyvin paljon.
Tomi: Se on totta. Uruissa voimakuuteen ei voi vaikuttaa painalluksella, vaan äänikerroilla, eli erilailla soivilla pillirivistöillä ja painalluksen pituudella saadaan ikään kuin aikaan muutos voimakkuudessa. Toisaalta uruilla on helpompaa soittaa orkestraalisia sovituksia, kun jaloista saadaan basso, vasemmalla kädellä sointu ja oikealla solisti. Urut on siitä uskomaton soitin, että sillä yksi ihminen voi soittaa kokonaisen orkesteriteoksen 25 henkisen orkesterin sijaan.
Saana: Pianistitkin soittavat monenlaisia orkestraalisia teoksia. Toki se on haastavampaa, kun ei ole niin monenlaisia äänikertoja. Pianisti hyödyntää nimenomaan äänenvoimakkuuksia sointikerrosten balansoimisessa.
Tomi: Uruissa on valtavia eroja kosketuksessa, koossa ja soinnissa. Se voi olla raskas mekaaninen soitin, johon tarvitaan myös voimaa. Konserttia valmistellessaan urkuri tekee vähintään yhden päivän töitä tutustuakseen soittimeen. Äänikertojen rekisteröinti ja soundien valinta on iso osa uruilla soittamista. Tätä ei ole missään muussa soittimessa.
Saana: Pianistitkin menevät usein erillisenä päivänä kokeilemaan konserttitilan soitinta. Mutta pianisti pärjää paremmin itsekseen, joskin konsertissa voi olla mukana sivunkääntäjä.
Tomi: Totta. Urkurilla taas on lähes aina avustaja konserttitilanteessa, joka lisää vielä yhden lisäelementin soittamiseen. Urkumaailmassa on sellainen perinne, että on kunniatehtävä päästä avustamaan esimerkiksi omaa opettajaansa.
Johtopäätös: mikä onkaan paras soitin?
Tomi: Urut.
Saana: Urut on kyllä mahtava soitin, mutta silti: paras soitin on piano.
Lue myös Soitinkisa-juttusarjan aikaisempi artikkeli Soitinkisa: sello vai pasuuna? »
